Keskiviikkona 11.12. edessä on todellinen Oilers-mielisten superottelu, kun Oilersin F-liigajoukkue ja Suomisarjassa pelaava Oilers Akatemia kohtaavat Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin puolivälierissä. Ottelu pelataan Tapiolan urheiluhallilla klo 18.30 alkaen ja siihen on vapaa pääsy.
Oilers Akatemian matka Suomen Cupissa on edennyt mallikkaasti. Kolmannelta kierrokselta matkansa aloittanut joukkue kaatoi ensin EräViikingit Hombresin 13-2, sitten Blackbirdsin 12-6, LeBa-96 OldBoysin 6-4 ja viimeisimpänä Sastamolon 9-4. Sarjapeleissäkin tekeminen on tuloksien valossa ollut vahvaa. Sarjasijoitus on tällä hetkellä Suomisarjan C-lohkossa neljäs kuuden voiton ja kolmen tappion myötä. Lohkon toiseen sijaan on eroa vain kaksi pistettä. Cup- ja sarjaottelut mukaanlukien Akatemia matkaa viiden ottelun voittoputkessa.
Severi Korhonen kuuluu Akatemian avainpelaajiin. Tällä kaudella Korhonen löytyy joukkueen pistepörssin kärjestä niin Suomisarjassa kuin Suomen Cupissakin. Sarjapeleissä tehot ovat 6+12=18, Suomen Cupin puolella 5+9=14.
Korhosen ura Oilersissa on pitkä. Liigapelejäkin vuonna 1996-syntyneelle hyökkääjälle on kertynyt yhteensä 60 (48 runkosarjassa, 12 pudotuspeleissä). Liigauran tehotilasto näyttää runkosarjan ja pudotuspelit mukaan lukien lukemia 18+12=30. Liigatasolla Korhonsen ura päättyi 2018.
"Oilersissa aloitin aikainaan C-juniorina, josta kuljin junnuputken läpi aina edustusjoukkueeseen asti. Sählyn kautta olen tutustunut hienoihin ihmisiin ja saanut tärkeitä ystäviä, joten mukavia muistoja on luonnollisesti paljon. Yksittäisenä jännittävänä hetkenä voisi nostaa ensimmäisen liigapelin vuonna 2015. Lopetin liigapelit tosiaan vuonna 2018. Halusin ajankäytöllisesti panostaa elämän muihin osa-alueisiin, jolloin ei olisi ollut järkevää jatkaa." Korhonen kertaa.
Hän on tyytyväinen Akatemia-joukkueen tämänhetkiseen tilanteeseen Oilers-yhteisössä.
"Mielestäni Akatemia on muutamassa vuodessa löytänyt hienosti paikkansa seurassa. Aikuispelaajista koostuva ydinryhmä harjoittelee P22-edustusjoukkueen kanssa, jolloin Akatemiapelaajan näkökulmasta tarjolla on nykyään aina hyvät treenit riittävällä määrällä pelureita."
Akatemian riveistä löytyy tuttuja pelaajia myös liigaympyröistä. Korhosen lisäksi liigapelejä löytyy mm. Eromon Agbomeireleltä, Riku Reunamäeltä ja Aaro Kuuselalta.
Korhonen sanoo, että Akatemia lähtee keskiviikon koitokseen innoissaan.
"Meidän joukkueelle tämä on kauden kohokohta, joten valmistautuminen on sen mukaista. Voittoputkesta huolimatta lähdemme otteluun alustavasti altavastaajana."
Suomen Cupin puolivälierä Oilers vs Oilers Akatemia siis Tapiolan urheiluhallilla keskiviikkona 11.12. klo 18.30 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.
20.12.2024 13.13 | Oilersin vuosi 2024 päättyy LASB:ia vastaan 21.12. |
17.12.2024 12.47 | Suomi on maailmanmestari 2024 - Oilers-pelaajat suuressa roolissa! |
10.12.2024 14.16 | Cup-ennakko: Oilers vs Oilers Akatemia 11.12. |
28.11.2024 13.44 | Ennakko: Oilers vs Classic 29.11. |
27.11.2024 09.48 | Ottelutapahtumien palautteet käsitelty ja kehityskohteisiin tartuttu |
20.11.2024 11.30 | Ilmainen kokeilujakso kaupunginosajoukkueisiin P7-P9! |