Esport Oilers tarjoaa lapsille ja nuorille harrastustoimintaa aina 5-vuotiaasta aikuisuuteen saakka. Ryhmien tarkemmista kuvauksista löydät toiminnan tavoitteet ja oikean kohderyhmän.

SALIBANDYKOULU 5-6 VUOTIAAT

Salibandykoulu 5-6 vuotiaille on salibandyharrastuksen ensimmäinen vaihe. Salibandykouluja on tarjolla neljässä kaupunginosassa (Suur-Tapiola, Suu-Espoonlahti, Suur-Leppävaara ja Pohjois-Espoo) arki-iltoina ja viikonloppuisin. Ryhmissä harjoitellaan ryhmässä toimimista, mailan käsittelyä, pelaamisen alkeita sekä liikunnallisia perustaitoja leikkien, pelien ja ratojen kautta. Ryhmissä lapsi toimii lähtökohtaisesti itsenäisesti, mutta vanhempi voi olla tukena katsomossa, mikäli lapsi sitä tarvitsee. Lisäksi salibandykoululaisille järjestetään leikkimielinen päätösturnaus syksyllä keväällä.

Kevätkauden päätyttyä salibandykoululaisilla on mahdollisuus jatkaa harrastusta ensimmäisiin kaupunginosajoukkueisiin, joita on tarjolla 6-vuotiaista alkaen Suur-Tapiolassa, Suur-Espoonlahdessa ja Suur-Leppävaarassa.

Katso lisätietoa ryhmistä ja aikatauluista tästä:

SALIBANDYKOULU 5-6 VUOTIAAT

SALIBANDYKOULU 7-8 VUOTIAAT

Salibandykoulu 7-8 vuotiaille on matalankynnyksen salibandyharrastus aloittaville harrastajille tai niille jotka eivät vielä halua osallistua joukkuetoimintaan. Salibandykouluja on tarjolla neljässä kaupunginosassa (Suur-Tapiola, Suu-Espoonlahti, Suur-Leppävaara ja Pohjois-Espoo) arki-iltoina ja viikonloppuisin. Ryhmissä harjoitellaan lajin ja liikkumisen perustaitojen harjoittelua, kehonhallinnan kehittämistä sekä ryhmässä toimimista. Lisäksi salibandykoululaisille järjestetään leikkimielinen päätösturnaus syksyllä ja keväällä.

Salibandykoulusta lapsi voi jatkaa kohti joukkuetoimintaa tai jatkaa matalankynnyksen harrasteryhmissä.

Katso lisätietoa ryhmistä ja aikatauluista tästä:

SALIBANDYKOULU 7-8 VUOTIAAT

HARRASTERYHMÄT 9-10-VUOTIAAT

Harrasteryhmät tarjoaa kaikille salibandysta kiinnostuneille 9-10 vuotiaille mahdollisuuden harrastaa salibandyä hauskassa porukassa, liikunnan riemun kärki edellä. Ryhmään on tervetulleita kaikki innokkaat harrastajat, taitotasosta välittämättä. Harrasteryhmiä on tarjolla kolmessa kaupunginosassa (Suur-Tapiola, Suu-Espoonlahti ja Suur-Leppävaara). Toimintaan sisältyy kaksi kertaa viikossa lajin perustaitojen harjoittelua, ryhmässä toimimista sekä paljon pelaamista. Lisäksi ryhmälle järjestetään kauden aikana harjoituspelejä harrasteryhmien kesken.

Katso lisätietoa ryhmistä ja aikatauluista tästä:

SALIBANDYKOULU 7-8 VUOTIAAT

CHALLENGER 11-12 VUOTIAAT

Challenger on harrastetason joukkue 11-12 vuotiaille, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa salibandyä hauskassa porukassa, liikunnan riemun kärki edellä. Joukkueeseen on tervetulleita kaikki innokkaat harrastajat, taitotasosta välittämättä. Harrasteryhmän toimintaa keskittyy Suur-Tapiolan alueella. Joukkueen toimintaan sisältyy kaksi harjoituskertaa viikossa, joissa harjoitellaan lajin perustaitoja, mutta keskiössä on kuitenkin pelaaminen. Lisäksi joukkue pelaa harrastetason otteluita ja turnauksia ajoittain kauden aikana.

Katso lisätietoa joukkueesta ja aikatauluista tästä:

CHALLENGER 11-12 VUOTIAAT

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo