Oilers P11 Tornadosin kausi 2021–2022 käynnistyi vauhdikkaasti, ja syyskuun loppuun mennessä olemmekin pelanneet jo reilusti yli 30 ottelua. Pojat ovat ottaneet aimo harppauksia sekä pelitaidoissa että pelin oivaltamisessa, ja vihdoin takaisin katsomoon päässyt yleisö onkin saanut todistaa upeita maaleja ja sommitelmia kentällä!
Tornados harjoitteli läpi heinäkuun ulkona ja sisällä, ja kesälomien päättymisen merkiksi polkaisimme pelikauden käyntiin harjoitusotteluilla Blackbirdsiä ja EräViikinkejä vastaan. Elokuun loppupuolella ehdimme vierailla myös Steelersin järjestämässä Hämeenlinna Floorball Tournamentissa Loimua Areenalla, missä puitteet olivat kunnossa ja pelikin kulki hienosti. Kuukauden teemoina olivat pelitaidoissa kuljetus ja pallollisen puolustaminen, fysiikkapuolella ketteryys, urheilijaksi kasvamisen osalta harjoituskäytännöt ja maalivahdeilla perustorjunta-asento.
Syyskuun alussa olivat vuorossa yhtä aikaa EräViikinkien organisoima Kirsi Westerlund Memorial Cup -kutsuturnaus ja Oilersin oma Oilers Junior Games – kovaa vääntöä siis riitti sekä Mosahallilla että Esportilla. Seuraavana viikonloppuna pääsimme ottamaan varaslähdön F-liigatunnelmaan ja testaamaan Classicin uuden kotiluolan Ideapark Bläk Boksin, missä taistelimme isäntäjoukkueen lisäksi FBC Turkua ja Nokian KrP:tä vastaan lauantaina. Sunnuntain puolella Tornadosin "Tour de Tampere" jatkui ensin Pirkkalassa kolmea eri Pirkkojen joukkuetta vastaan, ja viikonlopun viimeinen koitos oli Ilves legendaarisella Kaukajärven Spiral-Hallilla. Pelillisestikin antoisan kiertueen aikana opettelimme ennen kaikkea toimimaan joukkueena reissun päällä. Esimerkkiä näyttävät osaltaan joukkueen itse valitsemat kapteenit Tomas, Noa ja Sisu sekä varakapteenit Joonas ja Luukas.
Eemeli hallitsi palloa Bläk Boksissa, Koda maalillaan valppaana. Kuva: Ville Laiho
Turnausten täyteinen kuukausi päätettiin kahdella peliryhmällä Tupla Cupin merkeissä Helsingissä, ja sitä ennen harjoiteltiin myös VSS:ää vastaan kahdesti. Näin moneen turnaukseen osallistumisen takana oli ajatus siitä, että kaikille pojille olisi kertynyt vähintään 15 ottelua jo ennen sarjojen alkua. Kiitos kuuluu ennen kaikkea pandemiaohjeistusten seassa luovineille turnausjärjestäjille, mutta haluamme kiittää turnausten mahdollistamisesta myös Tornadosin kummeja: Aalto Development Oy, muutama anonyymi tukija sekä tietenkin kummijoukkueemme HCL Lynx!
Syyskuussa teemamme olivat syötöt ja laukaukset suojauksesta, haltuunoton suunta, koordinaatio, turnauskäytännöt ja maalivahdeilla "töpötys" (tietäjät tietää). Otimme ohjelmaan myös viikoittaiset lyhyet videopalaverit, joiden avulla opiskelemme pelissä tapahtuvia asioita teemojen mukaisesti. Syksyn suosittu oheisharjoittelu eli telinevoimistelu puolestaan hoituu hienosti Espoon Telinetaitureiden Aadan johdolla – heitä voltti juustomonttuun vai miten se menikään? Tornadosin pelaajamääräkin kasvoi jälleen yhdellä loppukesästä, kun Hongassa jalkapalloileva Rene nappasi nyt myös mailan käteen ja liittyi jengiin. Tervetuloa!
Sarjapelit pyörähtävät käyntiin lokakuun toisena viikonloppuna, ja pojille on tällä kaudella luvassa sekä 5 vastaan 5 -otteluita P12-sarjassa että 4 vastaan 4 -otteluita P11-sarjassa. Jatkamme viime kaudelta tuttujen periaatteiden mukaisesti keskittymällä kentällä aktiivisuuteen, uskallukseen ja oivallukseen. Pallo siis keskelle, Tornados on valmiina!
Ilker ja Noa taas vauhdissa, yleisö haltioissaan. Kuva: Matti Niemi / Classic P11
01.07.2022 19.00 | P12 Tornados: Pelejä, treenejä ja yhdessä tekemistä |
30.01.2022 20.00 | P11 Tornadosin pelikausi puolivälissä |
03.10.2021 17.00 | P11 Tornados turnauksissa |
20.06.2021 18.00 | P11 Tornadosin ahkera harjoittelu palkittiin peleillä |
23.12.2020 18.00 | F11 Tornados vauhdissa koronasta huolimatta |
27.06.2020 12.00 | F11 Tornadosin koronakevät |