Heti vuodenvaihteen jälkeen sataneet lumikinokset eivät pysäyttäneet Tornadosin ulkoharjoituskautta, vaan pojat ottivat erilaisesta harjoitteluympäristöstä kaiken irti. Kehonhallinta- ja juoksutreenit suoritettiin tunnollisesti ja lumisähly sai luonnollisesti riehakkaan vastaanoton. Järjestimme pariin otteeseen myös etätreenit, joissa lihaskuntoliikkeiden lisäksi hioimme yhdessä mailatekniikkaa ruudun välityksellä.
Korona-aika opetti uusia harjoitusmuotoja.
Helmikuussa riemu oli suuri, kun pääsimme takaisin sisätiloihin lajitreenien pariin. Tunnelmaa ei laskenut edes Esport Arenan alakentille kuplakaton romahduksen jäljiltä tiputellut sulava lumi, vaan vesiämpäreiden havainnointi ja harhauttaminen muodostuivat osaksi harjoituksia. Pelasimme myös ensimmäisen kevään "koronapeleistä" eli joukkueen sisäisistä harjoitusotteluista – maaleja tuli kaikissa kuin liukuhihnalta!
Poikien kaipuu myös Tapiolan urheiluhallin lehtereille oli kova etenkin miesten edustusjoukkueen edettyä F-liigan finaaleihin saakka, mutta ikävä kyllä peleihin ei saanut koko keväänä ottaa yleisöä. Paikkasimme tätä järjestämällä joukkueen sisäisen veikkauksen, jossa piti kertoa jokaisen finaaliottelun lopputulos, ensimmäisen maalin tekijä ja syntyaika, ottelun tehokkain pelaaja sekä Tornadosin kummipelaaja Matias Veikkolan +/– -tilasto. Ykköstietäjiksi nousivat lopulta tasapistein Eemeli, Joonas ja Urho.
Pääsiäistreeneissä oli punnerrusten sijaan hieman maukkaammat panokset.
Kevätkauden kuukausittaisina painopisteinä olivat lajitaitojen osalta helmikuussa syöttötaito ja ennakointi, maaliskuussa laukaukset ja maalinteko, huhtikuussa ensimmäinen kosketus ja toukokuussa käsien pehmeys sekä paikanhaku. Urheilijaksi kasvamisen tiimoilta harjoittelimme harjoittelemista(!), palautteen vastaanottamista sekä urheilijan elämäntapoja (koulu-treeni-ruoka-lepo), ja liigamiesten pudotuspelien aikana otimme oppia esikuvilta. Fyysisen harjoittelun fokus oli vuorotellen nopeudessa, rytmikyvyssä, koordinaatiossa, liikkuvuudessa ja kehonhallinnassa. Toukokuussa saimme treeneihin myös vierailijoita, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun osteopatiaopiskelijat kävivät tarkastamassa poikien alavartalon linjaukset ja liikkuvuudet. Kiitos Eetu ja Joose mainioista testeistä, palautteesta ja treenivinkeistä, joista saamme osviittaa kasvuiän kehonhuoltoon! Taitotestitkin palasivat ohjelmaamme sisäharjoittelun jatkumisen myötä, ja ennätyksiä laitettiin kevään aikana oikein urakalla uusiksi.
Seuran järjestämä Oilers Junior Liiga toi pitkän tauon jälkeen pelit takaisin osaksi arkea, ja pääsimmekin vääntämään Oilersin samanikäisten ja vuotta vanhempien joukkueita vastaan yhteensä 12 kertaa. Toukokuun aikana pidimme myös pelaajapalaverin jokaisen kanssa ja saimme näin yhdessä pohtia, miten kulunut sesonki sujui ja mitä olisi mukava seuraavaksi oppia. Varsin erikoinen pelikausi päättyi hyviin otteisiin kesäkuun alun Puffet Cupissa – kaikesta huolimatta suurimmalle osalle pojista kertyi yli 30 ottelua, mitä voi pitää olosuhteisiin nähden hyvänä saldona.
Kasper: 111 treeniä 11 kuukauteen, eikä suotta – pallo pysyy lavassa ja katse ylhäällä! (Kuva: Ville Laiho)
Loppukeväästä saimme jälleen uusia Tornadoja, kun Jokereissa pelannut Noel, Pakilan Visassa salibandyn aloittanut Koda ja Oilersin Knights-joukkueesta kaikille tuttu Ilker liittyivät joukkueeseemme. Tervetuloa! Samassa yhteydessä kiitämme kuluneista vuosista lämpimästi Oskaria, joka jatkaa ainakin toistaiseksi muiden harrastustensa parissa. Toukokuun lopussa Tornados vietti aurinkoisen joukkuepäivän Solvallan urheiluopistolla. Pääsimme ratkomaan rikosmysteeriä erilaisten tiimitehtävien avulla, palloilemaan, vaeltamaan (ja syömään eväitä!) sekä uimaan. Lopuksi oli kauden palkintojenjaon aika: Joonas palkittiin MVP-pystillä ja Krister puolestaan Harjoittelija-palkinnolla. Onnea!
Solvallan tehtävät saivat tiimihengen todelliseen testiin, tässä edetään lankunpätkiä pitkin. (Kuva: Ville Laiho)
Loppuun vielä perinteikäs (jo toista kertaa ilmestyvä) tilastokatsaus sarja- ja turnauspeleihin:
08.08.2024 20.00 | P14 NG Black kohti uutta kautta |
19.03.2024 10.00 | P13 NG Blackin kova kevät |
20.12.2023 11.00 | P13 NG Blackillä onnistunut syksy |
03.10.2023 17.00 | P13 NG Black valmiina sarjapeleihin |
03.08.2023 17.00 | P13 NG Blackin kausi avattu |
01.07.2022 19.00 | P12 Tornados: Pelejä, treenejä ja yhdessä tekemistä |