Kiitos Jappe! -  Jasper Juutin ura jatkuu toisaalla
Julkaistu: 09.05.2022 15.19

Kiitos Jappe! - Jasper Juutin ura jatkuu toisaalla

Oilersia kahden kauden ajan edustanut Jasper Juuti jatkaa uraansa muualla.


TPS:n kasvatti Jasper Juuti pelasi ensimmäiset liigaottelunsa kaudella 2018–19 TPS:n riveissä. Kahden edustusjoukkueen matkassa vietetyn vuoden jälkeen Juuti saapui Espooseen Oilersin riveihin kaudelle 2020–21.

Kyseisellä kaudella Juuti pelasi Oilersin liigamiehistössä sangen nuoren liigauransa tehokkaimman kauden iskien kahdeksan maalia ja kuusi syöttöpistettä. Kausi päättyi lopulta hopeamitaleihin Oilersin kaaduttua finaaleissa Classicille.

Nyt päättyneellä kaudella Juutin alkukausi oli vaikea, sillä loukkaantuminen ja kuntoutuminen piti miehen sivussa pelikentiltä. Keväällä Juuti onnistui palaamaan peleille, ja yhdeksässä mukana olleessa ottelussaan Juuti iski tehot 4+1. Kausi ja samalla Juutin pelit Oilersissa päättyivät pronssijuhliin, kun Oilers kaatoi pronssiottelussa TPS:n.

Juuti kommentoi tältä erää päättynyttä Oilers-urakkaansa; ”Tosi hyvät fiilikset jäi näistä parista vuodesta, vaikka sitä kirkkainta mitalia tullutkaan. Joukkue oli täynnä hyviä jätkiä ja olen nauttinut olosta täällä. Ehkä sekin kertoo jotain, kun tuntuu nämä pari vuotta menneen todella nopeasti. Toinen vuosi ei mennyt suunnitelmien mukaisesti itseltäni loukkaantumisten takia. Eiköhän Öljy tässä lähivuosina kirkasta mitalin kultaiseksi!”

”Lähden pois tietenkin haikeilla fiiliksillä., Öljyssä ollut hieno tutustua uusiin kasvoihin ja joukkue oli hitsautunut hyvin yhteen. Mutta samalla lähden hyvillä ja odottavaisin mielin uudenlaisen ympäristön pariin ja tavoittelemaan isompaa pelillistä roolia.”

Esport Oilers kiittää Jappea ajastaan Oilersissa, ja toivottaa menestystä jatkoon!



Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo