15
MAR
17.00
Miesten F-liigajoukkue, F-Liiga

Tiikerit - Oilers   6 - 7 JA

Tikkurilan Urheilutalo

Oilersin vuoden ensimmäinen ottelu päättyi jatkoaikavoittoon Tiikereistä!


Öljyn vuosi alkoi todellisella trillerillä Tikkurilassa, kun kamppailu Tiikereitä vastaan ratkesi jatkoajalla Oilersin hyväksi lukemin 7–6.


Ottelun avauserä muodostui vähämaaliseksi mutta vauhdikkaaksi. Oilers onnistui avaamaan maalihanat kolmannella peliminuutilla Heikki Iiskolan maalilla. Kauaa ei Oilers kerennyt ottelua johtamaan, sillä Tiikerit tulivat minuuttia myöhemmin tasoihin Christian Remeksen maalilla.

mutta Tiikereiden onnistunut puolustus- ja karvauspeli onnistui estämään Öljyn lisäosumat avauserässä. Todella aktiivisesti pelannut kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun erän lopulla Christian Remeksen ylivoimamaalilla.

Oilersin päävalmentaja Heikki Luukkonen ei ollut mielissään avauserästä; ”Ottelun alussa kolmen viikon pelaamattomuus ja joulupyhät näkyivät, emme olleet ihan terävimmillämme.”

Toisessa erässä aloitteen tekivät Tiikerit 2–1 maalillaan. Lisää lunta Oilersin niskaan satoi, kun Tiikereille tuomittiin rangaistuslaukaus Oilers-puolustuksen rikkoessa maalintekotilanteessa. Isäntien Niklas Laurila tuplasi isäntien johdon rankkaristaan. Oilersille avautui kuitenkin loistava paikka tulla peliin mukaan, kun Tiikereiden Janne Saloselle tuomittiin pelirangaistus miehen kyynärpään osuttua Justus Kainulaisen päähän kamppailutilanteessa. Viiden minuutin ylivoiman aikana Öljy onnistui kahdesti Kainulaisen ja Tuomas Iiskolan maaleilla. Oilers onnistui iskemään vielä kahdesti toisessa erässä, ja näin toiselle erätauolle siirryttiin Öljyn 5–3 johdossa.

Kolmannessa erässä Tiikereiden vaarallisuus näkyi erän edetessä. Kotijoukkue hiipi maalin päähän ja lopulta tasoihin viisi minuuttia ennen loppua. Markus Markkolan 5-6 osuma ajassa 57:24 enteili jo täyttä pistepottia espoolaisille, mutta Tiikerit näyttivät vaarallisuuttaan tulemalla vielä kerran tasoihin erän lopussa. Tasatilanteen myötä edettiin jatkoajalle, jonka sankariksi valikoitui Markus Markkola, joka iski hattutempun täyteen ja kahden pisteen voiton Öljymiehille.

Heikki Luukkonen näki ottelussa paljon kehitettävää; ”Loimme riittävästi maalipaikkoja läpi ottelun, mutta viimeistelymme ei ollut kohdillaan. Toki myös Tiikerit puolustivat uhrautuvasti ja Nemo Sipilä onnistui maalillaan erinomaisesti.”

”Oman maalin varjelussa emme onnistunet. Merkkaus- ja vartiontipelaamisessa tulee olla huolellisempi. Pääsimme kolmanteen erään kahden maalin johtoasemassa, emmekä kyenneet kypsään pelaamiseen. Syyllistyimme johtoasemassa heikkoihin ratkaisuihin ja pallovastuussa jäi parannettavaa. Positiivista oli kuitenkin hyökkäyspään onnistumiset leveällä rintamalla, jokaisen viisikon maalatessa vähintään kertaalleen. Myös Matias Juurannon paluu kokoonpanoon pitkäksi venyneen poissaolon jälkeen miellytti.”

Puolustaja Matias Juuranto oli itsekin mielissään päästyään takaisin pelikuntoon loukkaantumisensa jälkeen; ”Oli pirun jees päästä pitkästä aikaa peleille! Tiikerit käyttivät omat paikkansa hyvin. Vaikka pelistä muodostui tasainen, uskoimme joukkueena kokoajan omaan tekemiseen ja sitä kautta myös voittoon. Otetaan tästä seuraavaan peliin opiksi terävyyttä viimeistelyyn ja parempaa keskittymistä puolustamiseen.

Hyökkääjä Jesper Silvonen kommentoi ottelua; ”Peli meni ihan kohtalaisesti. Voittohan sieltä tuli, mutta olisimme voineet voittaa jo varsinaisella peliajalla ja viedä täydet pisteet Espooseen. Omalta osaltani ihan hyvä ottelu. Muutamia paikkoja oli, mutta ei tällä kertaa uponnut.”

Silvonen näki ottelun tasaisuuden johtuvan erityisesti Tiikereiden hyvästä pelistä; ”Tiikereiden vahva kääntöpeli haastoi meitä huolella. Heidän hyvä pelinsä sekä meidän pienet virheemme tekivät ottelusta tasaisen, mutta jatkoajalle ryhdistäydyttiin ja hyvän hallinnan myötä tehtiin voittomaali.”

Oilersin seuraava koitos koittaakin jo lauantaina, kun Öljyrekka suuntaa kohti Suomen Chicagoa eli hyvien ystävien kesken Lahtea. LaSBia vastaan käynnistyvä ottelu alkaa kello 17.00, ja pelin näyttää Ruutu.

Tilastot
Tiikerit

6 - 7 JA

1 - 12 - 43 - 10 - 1

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Esport Oilers ry

2547488-6

c/o Esport Arena

Koivu-Mankkaan tie 5, 02200 Espoo